Meistä
Iloisa Designin tarina saa alkunsa jo vuonna 2010, kun me, Rebecka ja Rita, tutustuimme Koulutuskeskus Salpauksessa kultasepänalan artesaanin koulutuksessa. Jo ensimmäisellä kouluviikolla löysimme yhteyden, joka vahvistui opiskelujen aikana. Harvoin meitä kahta näki ilman toista Kannaksenkadun tiloissa. Meidän keskenään samankaltaiset arvomaailmamme ja rakkaus syvällisiin keskusteluihin loivat ystävyyden, joka pitkien ”maratonpuheluiden” siivittämänä on säilynyt voimakkaana tähän päivään asti, vaikka olemmekin asuneet eri paikkakunnilla.
Vuosia myöhemmin kävimme keskustelua ja huomasimme molempien kaipaavan muutosta ja mahdollisuutta toteuttaa itseään luovasti. Tästä alkoi pikkuhiljaa muodostumaan ajatus Art Nouveaun inspiroimista kauniista koruista. Kun toinen vihdoin uskalsi ehdottaa yhdessä yrityksen perustamista, tuntui kaikki palaset loksahtavan kohdalleen ja toinen vastasi innokkaasti kyllä. Näin syntyi meidän kahden naisen yritys Iloisa Design.
Miksi Art Nouveau?
Me Iloisa Designin yrittäjät molemmat nautimme Art Nouveau -tyylikaudesta. Tämä yhdisti meitä jo opiskeluaikoina. Art Nouveaun upeat, voimakkaat naishahmot sekä pehmeät koukerot miellyttävät molempien silmää. Luonnon jännitteistä tasapainoa kuvantavat taideteokset herkullisen värimaailman kanssa tosiaan hullaannuttavat meidät aina uudestaan ja uudestaan. Eihän upeampaa tyylikautta ja muotokieltä voisi ollakaan kuin Art Nouveau.

Rebecka
Ritan sanoin Rebeckasta:
Rebeckan kohdatessa ei voi olla huomaamatta hänen upeaa ja lempeää hymyään. Rebeckan positiivinen elämäasenne on varmasti tarttuvaa. Rebeckalla elämä on suuri kokonaisuus, eikä sitä pidä ajatella mustavalkoisin palikoin. Ystävänä Rebeckaan voi aina luottaa, hän tarjoaa apuaan ja eikä varmasti tuomitse tekojasi.
Yhtiökumppanina Rebeckan monitaituruus on suuri lahja. Kultasepän, kaivertajan sekä floristin tutkinnot takanaan hän on täydellinen perustaja Art Nouveaun inspiroimaan yritykseen. Hänen suunnittelujälkensä on kaunista ja herkkää. Rebeckan kokemus hyvästä asiakaspalvelusta on omaa luokkaansa ja hänen ammattitaitoinen työnjälkensä tuo aina hymyn huulille.
Rita
Rebeckan sanoin Ritasta:
Rita on nainen, jota et voi olla huomaamatta. Hänen vahva, mutta lempeä olemuksensa huokuu metrien päähän. Rita on äärimmäisen perusteellinen ja huolellinen kaikessa, mihin ryhtyy, joten voit olla varma, että mitään puolivillaista ei hänen käsistään pääse eteen päin.
Ystävänä Rita on hyvin empaattinen ja huolehtiva. Rehellisyytensä ja välittömyytensä vuoksi hän on ihminen, jonka seurassa on helppo olla.
Yhtiökumppanina Rita on luotettava ja hänen nopeat aivonsa keksivät luovia ja hyvin perusteltuja ratkaisua asiaan kuin asiaan. Hän on kultasepän alan moniosaaja, jonka käsissä syntyy toinen toistaan taidokkaampia luomuksia koruista, kaiverrusten kautta valokuviin.